Kerron Sinulle tarinan. Minun tarinani. Pienen kertomuksen ihmisestä, kasvusta ja siitä, miksi Tarinantakoja on olemassa.
Outolintu ja oman polun kulkija
Synnyin ja kasvoin. Elin lapsuusvuoteni Ylöjärvellä, Tampereen kupeessa. Peruskoulussa olin juuri se luokan outolintu, joka viimeisenä valittiin liikuntatunneilla joukkueeseen. Se jonka mielikuvitukselle naurettiin. Se jota aina ohikulkiessa tönäistiin.
Kirjasto tarjosi turvapaikan ja aivan toisenlaisen maailman. Maailman, jossa ei tarvinnut väistellä ihmisiä. Hiljaisen, rauhallisen rakennuksen syövereistä löysin kiehtovan ympäristön. Sellaisen, jonka käytävillä nidokset kutsuivat tarttumaan selkämykseensä, avaamaan kannet ja seuraamaan kirjainten tanssia sivuilla, joilla ajan patina jo näkyi. Kirjat kuiskailivat maailman ja universumin saloista. Kirjoitetut sanat veivät minut mennessään, kun ahmin elävien tai jo aikaa sitten kuolleiden ajattelijoiden, tiedemiesten ja tarinankertojien tuotoksia. Sci-fi. Fantasia. Muinaiset tarinat. Historia. Mytologiat. Olin nörtti, silloin kun se ei vielä ollut avoin ylpeyden aihe.
Kirjoittaminen
Kun hiljainen ihminen lukee tarpeeksi sanoja, tulee väistämätön tarve käyttää niitä. Koska muille en uskaltanut puhua, aloin tekemään kuunnelmia lempitarinoistani ja jossain vaiheessa ryhdyin kirjoittamaan itse. Lukioaika meni kirjoitellessa ja nörttiytyessä lisää tietotekniikan tultua mukaan kuvioihin. Vastapainoa onneksi toivat rakkaaksi harrastukseksi elämään tulleet kamppailulajit ja aktiivinen raskaan musiikin keikoilla käyminen.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen kävin armeijan ja miltei vuotta myöhemmin, aliupseerin jämät kauluksessa lähdin opiskelemaan. Pänttäyksen ohessa tein tienestiä ravintolatöillä ja syrjäytyneiden nuorten työllistämiseen tähtäävillä yksilö- sekä ryhmävalmennuksilla. Samassa rytäkässä tulivat kokemukset ensi kertaa julkisesta höpöttelystä. Luentojen pitäminen ja yllätyksenä tullut yökerhon DJ:n pesti olivat mannaa entiselle esiintymiskammoiselle.
Puhuminen
”Sä kuulostat ihan siltä radiojuontajalta” – saattoi olla yhteen aikaan yleisin kuulemani kommentti, vaikkakin tarkoittivat yleensä Pertti Salovaaraa. Joskus saattoi johtua siitäkin, että pääsin -90 luvulla tekemään ensimmäistä kertaa radiojuontoja, kun mikrofoniäänestäni pidettiin ja englantikin oli sujuvaan päin.
Ihmisyyden korkeakoulu
Viisi vuotta pedagogian ja psykologian opintoja tuli päätökseensä vuosituhannen vaihteessa. Kun suunta ei ollut tämän jälkeen vielä selvä, oman elämäni kertomus vei minut matkaoppaaksi kaukomaille, useisiin eri maihin ja kulttuureihin. Nuo vuodet opettivat paljon ja Suomeen palattuani huomasin katsovani maailmaa, ihmisiä ja elämää sangen eri tavalla kuin aiemmin.
Seuraavat kymmenen vuotta tein työtä pääosin asiakaspalvelun ja myynnin parissa. Pelkästä kaupantekemisestä siirryin ensin myyntitiimien esimiestehtäviin ja sen jälkeen myynnin valmennukseen.
Valmennus
Valmentamisen korkeakouluun pääsin, kun minut pyydettiin kasvumarkkinointialan uranuurtajien kanssa vetämään yksilö- ja joukkovalmennuksia Suomen kasvuyrityksille. Liki kolmensadan suomalaisen yrityksen läpikäynti ja kasvuun sparraaminen opetti paljon ja antoi näköalapaikan siihen, millaista yrittäminen on Suomessa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kuullut saman lauseen lukemattomia kertoja, useiden ihmisten suusta – Sun pitäis puhua ja kirjoittaa työksesi! Päätin vihdoin uskoa itseeni, koska muutkin uskovat minuun. Ajatus omasta yrityksestä kyti pitkään, kunnes vuoden 2018 marraskuussa Tarinantakojan ahjo vihdoin syttyi.
Kuin huomaamattani keräämäni kokemus ihmisistä ja liiketoiminnasta toi minut siihen, että voin pää pystyssä sanoa olevani moniosaaja. Ihmisiltä ihmisille toteutetun viestinnän ammattilainen. On upeaa tehdä työtä jossa voin käyttää kaikkea oppimaani ja luovuuttani. Teen työtä josta nautin täysillä!
Kiitos, että jaksoit lukea. Jos sinulla on kerrottavaa ihmisille, mutta sanasi eivät riitä – ota rohkeasti yhteyttä, sillä minulla on ylimääräisiä.
Menestystä!
Rami Lepistö – Tarinantakoja
Sisällöntuottaja, äänityöläinen ja monipuolinen copywriter
Vastaa